Finnish

Sielun kapina

Masennus, ahdistuneisuus ja uupumus ovat oleellinen osa sitä muutosprosessia, joka on käynnissä eri puolilla maailmaa tällä hetkellä. Nämä oireet ovat myös erittäin merkityksellisiä valaistessaan muutosta vanhasta maailmasta kohti uutta.

Kun kasvava uupumus ja masennus tulevat vakaviksi ja saamme diagnoosiksi Epstein-Barr virus -infektio, krooninen väsymysoireyhtymä (CFS), kilpirauhasen vajaatoiminta tai matala serotoniinitaso, koemme tyypillisesti helpotusta ja levottomuutta. Levottomuutta siitä johtuen, että itsessä on jotain vikaa. Helpotusta siitä johtuen, että diagnoosin jälkeen ainakin tietää, ettei ole kuvitellut asioita. Voi saada hoitoa ja elämän takaisin raiteilleen. On tosin selvää, että hoito näihin diagnooseihin on välttelevä.

Hoito aloitetaan kysymyksellä: “Mikä on mennyt pieleen?” On olemassa myös toinen, radikaalisti poikkeava tapa nähdä uupumus ja masennus, ja aloittaa kysymyksellä “Mihin täydellisen viisas kehoni reagoi?” Missä tilanteessa olisi viisain valinta olla kykenemätön osallistumaan elämään täysillä?

Vastaus tuijottaa meitä suoraan kasvoihin. Kun sielumme ja ruumiimme sanovat “Ei” elämälle uupumuksen tai masennuksen kautta, on ensimmäinen tehtävämme kysyä: “Onko se elämä, jota parhaillaan elän, oikeanlainen minulle juuri nyt?” Kun sielumme ja ruumiimme kieltäytyvät osallistumasta maailmanmenoon, ensimmäinen kysymys, joka pitää esittää on: “Ansaitseeko maailma, sellaisena kuin se minulle esitetään, sitä että osallistun siihen täysillä?”

Entäpä, jos meille tarjotussa maailmassa, elämässä ja olemisen tavassa on jotain niin perustavanlaatuisesti pielessä, että vetäytyminen on ainoa terve reaktio? Vetäytyminen, jota seuraa takaisinpaluu maailmaan, elämään ja olemisen tapaan, jotka ovat täysin erilaisia niistä jotka oirehtiva jätti taakseen?

Modernin elämän julkilausumaton tavoite näyttää olevan elää niin pitkään ja mukavasti kuin mahdollista, minimoiden riskit ja maksimoiden turvallisuus. Tämä tavoite on nähtävissä koulutusjärjestelmässä, joka yrittää kouluttaa meistä mahdollisimman “kilpailukykyisiä”, jotta pystyisimme “ansaitsemaan elantomme”. Tämä on nähtävissä terveydenhuollossa, jossa elämän jatkaminen päihittää ajatuksen, että ehkäpä jossain kohtaa on aika kuolla. Tämä on nähtävissä talousjärjestelmässämme, joka olettaa että kaikki ihmiset ovat motivoituneita “rationaaliseen omanedun” tavoitteluun, joka on määritelty rahan muodossa ja liittyy turvallisuuteen ja hengissä pysymiseen. (Oletko muuten koskaan ajatellut sanan “elinkustannus” merkitystä?) Meidän oletetaan olevan käytännöllisiä, ei idealistisia; meidän oletetaan asettavan työ huvin edelle. Kysy joltakulta miksi hän pysyy vihaamassaan työssä. Usein vastaus on “taloudellinen turva”. Toisin sanoen pysymme töissä joissa tunnemme olevamme kuolleita, jotta pysyisimme hengissä. Kun valitsemme taloudellisen turvan intohimon sijaan, valitsemme hengissä pysymisen elämisen tilalle.

Syvällisellä tasolla, jota kutsun sielun tasoksi, emme halua tällaista elämää. Tunnistamme, että olemme maailmassa toteuttamassa pyhää tarkoitusta, ja että suurin osa töistä, jopa arvostetuista töistä, joita on tarjolla, on inhimillisen arvokkuutemme alapuolella. Voimme kuitenkin olla liian pelokkaita jättämään työmme, suunnittelemamme elämän, taloudellisen turvan, tai minkä tahansa muun takuun ja mukavuuden, jonka olemme saaneet vaihdossa jumalallisiin lahjoihimme. Syvällä sisimmässämme tunnistamme turvallisuuden ja mukavuuden olevan orjien palkkoja ja ikävöimme päästä vapaiksi. Pelokkaina tekemään tietoista valintaa pois orjan elämästä, teemme valinnan alitajuisesti. Emme kykene enää keräämään energiaa mennäksemme muutoksen läpi. Toteutamme tämän perääntymisen elämästä toisenlaisin keinoin. Voimme kehittää kehoomme Epstein-Barr viruksen, mononukleoosin, tai jonkin muun taudin tai viruksen, jonka oireistoon kuuluu krooninen uupumus. Voimme aiheuttaa kilpi- tai adrenaliinirauhasen vajaatoiminnan. Voimme pysäyttää aivojemme serotoniinituotannon. Jotkut valitsevat toisenlaisen reitin polttamalla elämän ylijäämäenergian riippuvuuksien tulessa. Olipa keino mikä tahansa, kieltäydymme osallistumasta elämään, ja vältämme halpamaisen osallisuutemme maailman vääryyteen. Kieltäydymme jakamasta jumalallisia lahjojamme sellaisen maailman laajentamiseen.

Yllä mainituista syistä johtuen tavanomainen lähestymistapa ongelman ratkaisemiseen ei toimi, mikäli haluamme palata normaaliin elämään. Se voi toimia hetkellisesti, mutta keho löytää muita keinoja nousta vastarintaan. Nostamalla serotoniinitasoa SSRI:llä aivot katkaisevat muutamia synapseja ajatellen viisaudessaan, “Hetkinen, eihän minun kuulukaan tuntea voivani hyvin elämässä, jota elän tällä hetkellä.” Lopulta on aina olemassa vaihtoehtona itsemurha, yleinen päätepiste farmaseuttiselle vallalle, joka pyrkii tekemään meistä onnellisia jonkin sellaisen avulla joka on haitallinen perimmäiselle tarkoituksellemme ja olemisellemme. Voit pakottaa itsesi sietämään vääryyttä vain tiettyyn rajaan asti. Kun sielun vastarinta on ollut alistettuna liian pitkään, se voi räjähtää ulospäin veriseen vallankumoukseen. Merkillepantavaa on, että kaikki koulusurmat viimeiseltä vuosikymmeneltä ovat olleet antidepressanttihoidossa olleiden ihmisten tekemiä. Kaikki! Vilkaisu farmaseuttisen kontrollivallan tuloksiin loksauttaa leuat auki: kooste itsemurha- ja murhatapauksista, joissa tekijä on käyttänyt SSRI-lääkkeitä. (Suomessa masennuslääkkeitä käytti vuonna 2008 yli 300 000 ihmistä.) En käytä “leukojen auki loksahtamista” ainoastaan kielikuvana. Leukani loksahtivat kirjaimellisesti auki.

1970-luvulla Neuvostoliiton toisinajattelijat suljettiin mielisairaaloihin ja heille annettiin mielialalääkkeitä. Perusteluna oli, että ihmistä pidettiin mielenvikaisena, mikäli hän ei ollut onnellinen sosialistisen työläisen utopiassa. Kun ihmiset, jotka hoitavat depressiota, saavat statusta ja kunniaa järjestelmältä, jossa potilaat ovat onnettomia, on epätodennäköistä, että he myöntäisivät perustavaa syytä, jonka takia potilas vetäytyy elämästä. “Systeemin täytyy olla oikeanlainen - takaahan se minun ammatillisen statukseni. Siksi ongelman täytyy olla sinussa.”

Valitettavasti holistiset lähestymistavat eivät poikkea tästä, niin kauan kun ne kieltävät kehon kapinan viisauden. Silloin kun ne näyttävät toimivan, se johtuu siitä, että niitä käytetään samanaikaisesti jonkin toisen muutoksen yhteydessä. Kun joku hakee ja saa apua, tai toteuttaa radikaaleja muutoksia vanhoissa kaavoissa, se toimii rituaalikommunikaationa alitajunnalle aidosta elämänmuutoksesta. Rituaaleilla on valta muuttaa tietoiset valinnat todellisiksi alitajunnalle. Ne voivat olla osa voimaantumista.

Olen tavannut lukemattomia erittäin myötätuntoisia ja herkkiä ihmisiä, jotka kuvaavat itseään “tiedostavina” tai “henkisinä”, ja jotka ovat taistelleet kroonisen väsymysoireyhtymän, masennuksen, kilpirauhasen vajaatoiminnan tms. kanssa. Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat tulleet elämässään murroskohtaan, jossa he eivät fyysisesti enää kykene elämään vanhaa elämää vanhassa maailmassa. Näin on tapahtunut, koska itseasiassa maailma joka meille esitetään normaalina ja hyväksyttävänä on kaikkea muuta. Se on hirvittävä. Meidän maapallomme on tuskissaan. Jos minun täytyy vakuuttaa sinut tästä etkä ole tietoinen metsien, merien, kosteikkojen, kulttuurien, maaperän, terveyden, kauneuden, arvokkuuden ja hengen tuhoamisesta, joka on sen systeemin perustana jossa elämme, silloin minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa. Puhun sinulle ainoastaan, jos uskot että elämäntavassamme on jotain perustavanlaatuisesti pielessä.

Aiemmin mainittuihin rinnastettavat oireistot pitävät sisällään erityyppisiä "tarkkaavaisuus- ja ahdistuneisuushäiriöitä”. (Pahoittelen, että en voi kirjoittaa näitä sanoja ilman ironisia sitaatteja), jotka heijastavat alitajuntaisen tiedon siitä, että jotain täällä on pielessä. Ahdistuksella, kuten muillakin tunteilla, on tarkka merkitys. Ajattele tilannetta, että jätit kattilan liedelle ja tiedät, että unohdit jotain, mutta et vaan muista mitä. Et voi levätä rauhallisesti. Jokin häiritsee sinua, jotakin on pielessä. Tiedostamattasi haistat savua. Pakkomielteenomaisesti yrität muistaa mistä on kyse. Jätinkö veden juoksemaan? Unohdinko maksaa asuntolainan lyhennyksen? Ahdistus pitää sinut valveilla ja varuillasi eikä jätä sinua rauhaan. Se pitää mielesi levottomana ja huolestuneena. Tämä on hyvä. Juuri se pelastaa elämäsi. Lopulta huomaat, että talo on tulessa! Ahdistus kääntyy paniikiksi ja toiminnaksi.

Jos siis kärsit ahdistuneisuudesta, ehkä sinulla ei olekaan mitään “häiriötä” – ehkä talo sen sijaan on tulessa. Ahdistus on yksinkertaisesti tunne siitä, että jokin on pahasti vialla etkä tiedä mikä. Se on häiriö ainoastaan siinä tapauksessa, että mitään ei itseasiassa ole pahasti vialla. “Mikään muu ei ole pielessä, ainoastaan sinä” on viesti, jonka kaikki terapiamuodot antavat yrittäessään saada sinua kuntoon. Minä olen eri mieltä tuosta viestistä. Ongelma ei ole sinussa. Sinulla on erittäin hyvä syy olla ahdistunut. Ahdistuneisuus pitää osan huomiostasi poissa hopeakalustosi kiillottamisesta, kun talo palaa tai viulun soitosta kun Titanic uppoaa. Valitettavasti vääryys, johon olet pääsemässä käsiksi, voi olla sinua hoitavien psykiatrien huomion ulkopuolella jolloin he päätyvät siihen, että ongelman täytyy olla aivoissasi.

Samoin tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäriö, ADHD, sekä suosikkini, uhmakkuushäiriö ODD, ovat häiriöitä ainoastaan siinä tapauksessa, että uskomme, että asiat jotka meille esitetään huomionarvoisina, todella ovat sitä. Emme voi myöntää ilman koko koulujärjestelmämme kyseenalaistamista, ettei ole täysin terveellistä kymmenvuotiaalle pojalle istua paikallaan kuusi tuntia luokkahuoneessa opiskelemassa jakokulmaa ja Vasco de Gamaa. Ehkä tämänhetkisellä lasten sukupolvella, jota joku kutsuu Indigoksi, on alentunut sietokyky koulun ohjelmalle yhdenmukaisuuteen, tottelevaisuuteen, ulkoiseen motivointiin, oikeisiin ja vääriin vastauksiin, suorituskyvyn määrällistämiseen, sääntöihin ja kieltoihin, jaksotodistuksiin ja arvosanoihin sekä jatkuvaan arvioimiseen. Yritämme siis pitää heidän huomiotaan yllä lääkkeillä ja kukistaa heidän sankarillisen, intuitiivisen kapinallisuuden hengen tuhoavaa koneistoa vastaan.

Kun kirjoitan “vääryydestä” jota vastaan me kaikki kapinoimme, kuulen joidenkin lukijoiden kysyvän; “entä sitten metafyysinen periaate, että “kaikki on hyvää?”. Minulle sanotaan: "Ei kannata murehtia: mikään ei ole pielessä, kaikki on suurta jumalallista suunnitelmaa. Havaitset sen olevan väärin vain johtuen rajoittuneesta inhimillisestä näkökulmastasi. Kaikki tämä on täällä vain omaa kehitystämme varten. Sota, esimerkiksi, antaa ihmisille hienoja mahdollisuuksia tehdä sankarillisia valintoja ja puhdistaa huonoa karmaa. Elämä on ihanaa, Charles, miksi sinun täytyy nähdä tässä väärää?" Olen pahoillani, mutta tuollainen perustelu on vain omantunnon rauhoittelua. Mikäli kaikki on hyvää, niin se johtuu vain siitä, että havaitsemme ja koemme kaiken todella vääränä. Vääryyden havaitseminen johtaa meitä korjaamaan sen.

Olisi silti hedelmätöntä tuomita niitä, jotka eivät näe mitään väärää eivätkä näe tosiasioita tuhosta vaan ajattelevat kaiken olevan pohjimmiltaan hyvin. Jokaisella meistä on luonnollinen heräämisprosessi, jossa me ensin osallistumme täysillä maailmaan, uskommme siihen ja etsimme keinoja myötävaikuttaa ihmisyyden kukoistukseen. Lopulta kohtaamme jotakin, joka on kiistattomasti väärin: räikeä epäoikeudenmukaisuus, vakava terveysongelma tai läheisen tragedia. Ensimmäinen reaktiomme on ajatella tätä erillisenä ongelmana, joka on korjattavissa jollain ponnistuksella pohjimmiltaan kestävän systeemin sisällä. Mutta kun yritämme korjata sitä, huomaamme yhä syvempiä vääryyden tasoja. Tauti laajenee: näemme ettei mikään epäoikeudenmukaisuus tai kauhu voi olla olemassa erillisenä. Huomaamme, että Etelä-Amerikan kadonneet toisinajattelijat, Pakistanin lapsityöläiset ja puhtaaksi hakatut Amazonin metsät liittyvät kaikki läheisesti toisiinsa irvokkaassa tapetissa, joka sisältää kaikki modernin elämän muodot. Havaitsemme, että ongelmat ovat liian isoja ratkaistaviksi. Meitä kutsutaan elämään täysin toisella tavalla alkaen perusarvoistamme ja tärkeysjärjestyksistämme.

Jokainen meistä käy tämän prosessin läpi, toistuvasti, elämämme eri osa-alueilla - kaikki prosessin osat ovat oikeita ja tarpeellisia. Täydellisen osallistumisen vaihe on kasvuvaihe, jossa kehitämme lahjoja, joita tulemme myöhemmin käyttämään hyvin eri tavalla. Vaihe, jolloin yritämme korjata, sietää ja taistella eteenpäin elämässä joka ei toimi, on kypsymisvaihe, joka kehittää kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja vahvuutta. Vaihe jossa tajuamme kaiken käsittävän ongelman luonteen, on yleensä epätoivon vaihe, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Tarkasti ottaen se on levon, hiljaisuuden ja vetäytymisen vaihe, jossa valmistaudumme ponnistukseen: synnytystyöntöön. Elämämme kriisit työntävät meitä kohti uutta elämää ja uudenlaista olemista, jota tuskin kuvittelimme olevan olemassakaan, mitä nyt olimme kuulleet huhuja tai kaikuja siitä ja ehkä saaneet jopa jonkinlaisen välähdyksen siitä siellä täällä, jonkinlaisen suloisen, lyhyen ennakkonäytöksen.

Jos olet keskellä tätä prosessia, sinun ei tarvitse kärsiä mikäli teet yhteistyötä prosessisi kanssa. Voin tarjota sinulle kaksi asiaa. Ensimmäinen on itseluottamus. Usko omaa haluasi vetäytyä vaikka miljoona viestiä sanoo: “Maailma on kunnossa, mikä sinussa on vikana? Pysy mukana suunnitelmassa!” Luota sisimpään uskoosi, että olet täällä maailmassa jotakin suurta varten, vaikka tuhat pettymystä väittää, että olet tavallinen. Luota idealismiisi - kätkettynä ikuisen lapsen sydämeesi - joka sanoo, että paljon kauniimpi maailma, kuin tämä, on mahdollinen. Luota kärsimättömyyteesi, joka sanoo, että “riittävän hyvä” ei ole riittävän hyvää. Älä leimaa jaloa kieltäytymistäsi osallistumasta laiskuudeksi, äläkä medikalisoi sitä sairaudeksi. Sankarillinen kehosi on vain tehnyt muutaman uhrauksen palvellakseen kasvuasi.

Toinen asia, jonka voin tarjota sinulle on kartta. Matka, jota olen kuvannut, ei ole aina lineaarinen ja löydät ehkä itsesi ajoittain käymässä uudelleen vanhalla alueella. Kun löydät oikean elämän ja oikean ilmaisutavan lahjoillesi, tulet saamaan merkin, josta et voi erehtyä. Tulet olemaan innostuneesti elossa. Monet ihmiset ovat edeltäneet sinua tällä matkalla ja moni muu tulee seuraamaan tulevina aikoina, koska vanha maailma on hajoamassa ja kriisit, jotka panevat matkan alulle lähestyvät meitä. Pian monet ihmiset tulevat seuraamaan näitä polkuja, joita me olemme raivanneet. Jokainen matka on ainutlaatuinen, mutta niissä kaikissa on sama perusdynamiikka, jonka olen kuvannut. Kun olet kulkenut sen läpi, ja ymmärtänyt jokaisen vaiheen välttämättömyyden, tulet olemaan valmis kätilöimään myös muita sen läpi. Sinun olosuhteesi kaikkina näinä vuosina on valmistanut sinua tähän. Se on valmistanut sinua helpottamaan niiden taivalta, jotka seuraavat. Kaikki mitä olet käynyt läpi, jokainen epätoivon hetki, on ollut tarpeellinen kun sinusta on taottu parantajaa ja opasta. Tarve on valtava. Aika on tuleva pian.